Nyt odotan riemunkiljahduksia, kun tämä uusi osa on nyt valmis. En taida pitää mitään erityisempiä esittelyjä tälle osalle, vaan päästän teidät nyt suoraan lukemaan. :D Muistakaahan sitten osan musiikki! Niiiin, ja tässä osassa on monen eri henkilön näkökulmia, joten laitan aina tummennetulla sen henkilön nimen, jonka näkökulmasta on.

Enrique Iglesias - Tired Of Being Sorry

 

Molly

Istuin baarituolilla ja nojailin polviini, tunsin kylmän kihlasormuksen sormessani. En ollut vieläkään ehtinyt tottua olemaan avoliitossa, vielä vähemmän olin ehtinyt tottua uuteen järvenrantataloomme. Michael oli ainakin asettautunut taloksi päätellen siitä määrästä tavaraa, jota hän kylvi ympärillensä.

Tuijotin mitään näkemättömin silmin tyhjyyteen, muistellen sitä hetkeä, kun Michael kosi minua. Se oli toistaiseksi ollut elämäni onnellisin päivä. Muistin tapahtuneen vieläkin kirkkaasti, aivan kuin se olisi tapahtunut vasta eilen.

Istuin olohuoneen nojatuolilla, olin istuutunut siihen sulattelemaan ruokaa. Michael oli tehnyt suussasulavaa lohta, mistähän hänkin oli nuo ruuanlaittotaidot oppinut?

"Kultaseni, minulla olisi asiaa", Michael sanoi juhlallisesti tultuaan viereeni.

Nousin nojatuolista katsoen poikaystävääni mielenkiinnolla, hymy nousi huulilleni väkisinkin.

Ennen kuin tajusinkaan, Michael oli polvistunut eteeni, valmiina lausumaan sanat, jotka olin halunnut kuulla hänen huuliltaan jo kauan.

"Molly Amelia Corleone, tuletko vaimokseni?" Michael kysyi.

"Mi-minä. Sinun vaimoksesi?" haukoin henkeä ja hymyilin suloisesti. Kirosin itseni mielessäni. Olin odottanut tätä viikkokausia, enkä osannut tehdä muuta kuin änkyttää ja hymyillä? "Minä - tietenkin tulen, Michael!"

Hän työnsi sormusrasian lähemmäs minua, hymyillen autuaasti. Hämmästyin nähdessäni tuon sormuksen, sen oli täytynyt maksaa maltaita.

"Vain parasta sinulle, Molly-kulta", Michael sanoi arvaten ajatukseni.

Pujotin sormuksen sormeeni ja ihastelin sitä. Siinä oli suuri timantti. "Se on ihana, Michael", sanoin äänellä, joka enteili itkua.

"Tiedätkö, kuinka kauan olen odottanut sinun kosivan minua?" sanoin ja hyppäsin Michaelin kaulaan. Hän yllättyi hieman äkillisistä liikkeistäni, mutta sai lopulta tasapainonsa takaisin ja kietoi kätensä juuri ajoissa ympärilleni.

"Reaktiosta päätellen todella kauan", Michael virnisti ja laski minut hellävaroen maahan. Suljin silmäni hetkeksi, kuulostelin hänen sanojensa merkitystä. Oliko hän tiennyt, että odotin kosintaa?

"Mietin todella kauan, miten kosisin sinua", Michael henkäisi ennen kuin asetti huulensa minun huulilleni ja alkoi suudella minua - ensin hellästi, sitten rajummin. Minä olin täysillä mukana.

"Tämä oli paras tapa kosia minua", sanoin avomiehelleni ja hymyilin lempeästi. Minä. Olin. Kihloissa.

Lopetettuani muistelemisen laskin käteni polviltani. Kosinnasta oli jo kaksi kuukautta, ja kahdessa viikossa olimme muuttaneet Crystal Springsin toiselle puolelle järven rannalle. Talo oli ihana, enkä tahtonut edes ajatella, kuinka paljon se oli maksanut. Michael tuntui tuhlaavan minuun paljon, vaikka miten yritin vastustella. Hän sanoi, että halusi hemmotella minua. Intin, että voisin maksaa itsekin äidin kuolleilta sukulaisilta saadulla rahalla. Ja rahaa oli. Paljon. Olin itse asiassa miljonääri, mutta en tehnyt siitä suurta numeroa. Ei tarvinnut. Kuulin jonkun tulevan avonaisen oven läpi ja nousin tuolilta.

Helpotuin nähdessäni, että tulija oli Michael. Se olisi voinut olla myös joku näistä surullisenkuuluisista kylähulluista, joita liikkuu täällä päin. Silti pidin ovia auki, koska nyt, keskikesällä, oli tukahduttavan kuuma.

"Minulla oli sinua ikävä", Michael sanoi ja tiputti salkkunsa lattialle. Vaistosin, että jokin oli pielessä.

"Michael?" sanoin kysyvällä äänellä. "Mikä sinulla on?"

"Kuinka niin?" Michael sanoi. Nyt olin siitä varma. Häntä kadutti jokin. Itse asiassa, hän oli huolissaan jostakin.

Kävelin Michaelin luokse ja hän veti minut lähelleen. Huomasin hänen keräävän voimia kertoakseen minulle jotain. Mitähän pahaa hän oli tehnyt?

"Molly, minä... minä näin Jessican tänään, ja olen varma, että hän huomasi minutkin. Hän tuli juttelemaan kanssani", Michael kuiskasi korvaani. Hän tiesi, että inhosin Jessicaa, hänen ex-tyttöystäväänsä, joka oli järjestänyt kahvilassa kohtauksen muutama vuosi takaperin.

Irrottauduin Michaelin otteesta, kasvoni muuttuivat ilmeettömiksi. "Jessican?" minä kuiskasin. En edes tohtinut arvailla, mitä tämä oli yrittänyt tehdä. Ei minun tarvinnut, Michael kertoisi kuitenkin, hän oli minulle rehellinen.

"Jessica... hän. Hän yritti suudella minua." Ei. Voi. Olla. Totta.

"Mutta Molly, minä torjuin hänet. Minä en halua häntä, minulla on sinut", Michael tyynnytteli. Ei onnistunut.

Käännyin ympäri ja lähdin kävelemään poispäin, jotten löisi häntä. Halusin lyödä jotakuta, ja se joku olisi Jessican puutteessa Michael.

"Molly?" kuulin hänen anovan takanani. Käännyin.

Odotin varuillani. En halunnut kuulla loppua. Olin raivoissani, mutta se ei näkynyt kasvoistani. Olin oppinut pitämään tunteeni piilossa, myös Michaelilta.

"Molly! Minähän torjuin hänet! En käsitä, miten voit loukkaantua ja raivostua minulle!" Minä ainakin käsitän, kuinka voin sekä loukkaantua että olla raivoissani samaan aikaan - hänelle. Ja Jessicalle. Enemmänkin Jessicalle, kuin hänelle.

"Molly?" Michael sanoi suostettelevasti. "Ethän ole vihainen minulle? Minä torjuin hänet, hän ei merkitse minulle mitään." E-hei, jätkä, ei onnistu. "Annathan anteeksi? Jooko?" hän lisäsi. Ei! Ei koiranpentu-ilmettä, älä... Hemmetti. En pystynyt olemaan hänelle vihainen vaikka kuinka tahdoin.

"Tietenkin annan anteeksi. Ei ole sinun vikasi, että Jessica tahtoo leikkiä noita leikkejään", sanoin. Jos se nainen vielä ilmestyy elämääni, en tiedä mitä tekisin hänen kanssaan.

* * *

Kahden kuukauden kuluttua.

"Oletko hankkinut veljeni syntymäpäivälahjan?" paras ystäväni Anita uteli. Hymyilin itsetyytyväisesti.

"Voi Anita, tästä tulee Michaelin koko elämän paras ilta", vastasin iskien silmää. Minulla todellakin oli omat suunnitelmani.

"Miten muuten... Jessica?" Anita kysyi varovaisesti. Huokaisin ja kerroin hänelle parin kuukauden takaisesta Michaelin vuodatuksesta.

"Se... se... ämmä!" Anita kiljahti. Anitan ulkomuoto saattoi olla suloinen, mutta sisältä hän oli täyttä tulta ja tappuraa. Sääliksi käy sitä, joka hänet onnistuu suututtamaan.

"En tiedä mitä Jessica tahtoo, se minua vaivaa", sanoin. "Hänestä ei ole kuulunut mitään kahteen kuukauteen, mutta hän voi ilmestyä ovellesi milloin tahtoo - tuosta noin vaan." Napsautin sormiani.

"Meidän täytyy mennä hakemaan tekemäsi ruoka jääkaapista ennen kuin juhlat alkavat", Anita muistutti, kun muisti asian toistaiseksi vielä itsekin. Huulilleni nousi hymyntapainen.

"Mennäänpä juhlimaan, ystäväiseni", sanoin juhlallisesti ja tartuin Anitaa kädestä.

* * *

Istuimme pöydän ääressä; minä, Michael, Anita ja Alec. Olimme kutsuneet veljenikin juhlimaan, tiesin, että hän piti Michaelista.

"Muistan, kun olin viisi ja Michael kahdeksan, ja me leikittiin jotain ihme -" Anita aloitti.

"Ei tätä, Anita. Olen kuullut tuosta tarpeeksi 13 vuotta", Michael keskeytti naurahtaen.

"Kerro, Anita!" huudahdin. Tahdoin kuollakseni tietää, mitä luurankoja - siis muitakin luurankoja kuin joku Jessica - Michaelilla oli kaapissaan. "Minä tahdon tietää! Michael ei kuitenkaan kerro."

"Minäkin tahtoisin tietää", Alec jatkoi.

"Jos kerrot, Anita", Michael aloitti viekkaasti, "niin minä kerron, mitä sinä teit isän vaatteilla ja äidin meikeillä kuusivuotiaana."

"Et uskaltaisi!"

"Katotaanko?"

Olin hieman pettynyt, mutta keksin toisen tavan. "Michaeeeel", aloitin, "tiedätkös -"

"Ei toimi, Molly", Michael naurahti. Mutristin huuliani. "Eikä tuokaan."

* * *

Jessica

Nojasin tammeen, olin Michaelin ja sen... sen... sen naisen omistaman talon ulkopuolella. Olin katsonut silmät viiruina, kun se naikkonen oli suudellut Michaelia. Tuhahdin.

Minä. Halusin. Michaelin. Hän kuului minulle. Vain ja ainoastaan minulle. Mutta miten voisin saada hänet? Silmäni eivät rävähtäneetkään, vaikka alapuolellani oli kohdevalo.

Kävelin kivetettyä polkua kohti taloa. Menisin sanomaan suorat sanat. Ei, sitä en tekisi. En pilaisi Michaelin syntymäpäivää. Silloin en ainakaan saisi häntä. Ajatukseni harhaili koko ajan leveän pihapolun viereen laitettuihin kohdevaloihin. Mihin ihmeeseen niitä tarvittiin?

Sen sijaan lähdin kävelemään toiseen suuntaan. Menisin katsomaan heidän juhlintaansa.

Pysähdyin ruokailutilan ikkunoiden kohdalle. Katsoin sisällä juhlivaa Michaelia, hänen sisartaan, jotakuta tuntematonta miestä ja ... mikä sen naisen nimi olikaan? Mona? Monica? Ei, Molly.

Tunsin suupielteni valahtavan alaspäin. Minun olisi pitänyt olla tuolla, minun olisi pitänyt juhlia Michaelin syntymäpäiviä, minun olisi pitänyt olla Michaelin tyttöystävä, ei Mollyn. Molly oli viekkaasti varastanut Michaelin minulta. Mistä lyödään vetoa, että hän tuli Yhdysvaltoihinkin vain Mollyn takia.

He olivat iloisia. Juhlivat. Olin kiitollinen, että he eivät huomanneet minua. En edes viitsinyt ajatella, millaisen haloon Molly nostaisi asiasta, jos minut huomattaisiin.

Käännyin takaisinpäin, mutta törmäsin matkallani johonkin. Puu, ajattelin. Tunsin oikeassa poskessani kipua ja tunsin jonkin lämpimän valuvan kasvoillani. Verta. Poskeeni tulisi ruhje, ihanaa. Irvistin, kun muistelin, että seuraavan elokuvan kuvaukset alkaisivat ensi viikolla. Mutta. Minähän voisin toisaalta käyttää tätä hyödykseni. Suunnitelma alkoi kehkeytyä päässäni. Kyllä, näin minä tekisin.

Lähdin juoksemaan. Minun pitäisi päästä tielle, jotta voisin aloittaa suunnitelmani toteuttamisen. Olin innoissani. Siitäs saat, Molly, hihitin.

* * *

Päästyäni tontin rajalle, kadun puolelle, lähdin juoksemaan. Minun pitäisi vielä kehitellä jostain surullinen ilme ja tirauttaa pari kyyneltä, jotta olisin uskottava.

Ajattelin sitä, kuinka kylmästi Michael oli kohdellut minua Di Jonissa, siellä kahvilassa, kun Molly ja Anita olivat olleet mukana. Kasvoilleni nousi suru. Hyvä. Vielä ne kyyneleet jostain.

Lähdin juoksemaan kohti taloa päästyäni portille. Teeskentelin juoksevani pakoon jotain todella pelottavaa. Tirskahdin. Lopeta! Sinun pitää olla surullinen!

Lysähdin uskottavasti avonaisen oven eteen; en uskaltanut mennä sisälle. Aloin kehitellä tekoitkua ja toivoin, että se todellakin kuulostaisi aidolta.

* * *

Michael

Istuimme vieläkin pöydässä, mutta emme enää syöneet. Katsoin kaunista, eteeristä avovaimoani selittäessäni mainostamisen hyvistä ja huonoista puolista.

"Juu, veli on kyllä mainostamisen mestari. Mutta hän on vieläkin mestarillisempi toisenlaisessa mainostamisessa", Anita sanoi ja iski silmää.

Molly nauroi makeasti ja katsoi Anitaa. "Tahtoisin mielelläni kuulla lisää siitä, minkälaisen mainostamisen mestari Michael sitten on."

Ennen kuin Anita ehti aloittaa, olin kuulevinani ulinaa. Pihalta, meidän talomme ulkopuolelta. "Hys, olkaa hiljaa!" komensin. Halusin varmistua asiasta. Kyllä, pihalla oli jotain.

"Mitäs sinä nyt -" Anita aloitti, mutta vaiensin hänet kädelläni.

"Mihin sinä oikein olet menossa!?" Anita tiukkasi minulta, kun nousin pöydästä. Menisin katsomaan, mitä pihalla oli.

"Menen käymään pihalla, aivan kuin siellä olisi joku", vastasin hiljaa.

Kääntyessäni portaikon takaa kohti etuovia näin portailla henkilön, joka näytti etäisesti tutulta. Nainen itki sydäntäsärkevästi.

Päästessäni lähemmäs jouduin kääntymään poispäin. Voi ei, Jessica! Tiesin, että Molly inhosi ex-tyttöystävääni, mutta en kuitenkaan voisi kääntää hänelle selkääni; hänellä näytti todella olevan jokin hätänä.

Astuttuani avonaisista ovista ulos Jessica nousi ylös. Käännyin häneen päin. "Mitä... mitä sinun kasvoillesi on tapahtunut?" kysyin tyrmistyneenä, kun näin hänen oikeassa poskessaan ilkeännäköisen verisen jäljen.

"Et uskoisi jos kertoisin", Jessica sanoi surullisesti.

"Kokeile", kehotin.

"No", Jessica aloitti, "olin tässä ihan lähellä, ja yhtäkkiä joku hullu näki minut ja alkoi lähennellä. Kun torjuin hänet, hän kävi väkivaltaiseksi ja alkoi suudella minua. Sitten h-hän löi minua ja lähdin juoksemaan pakoon. Tiesin, että asut jossain lähistöllä, mutta en uskaltanut mennä sisälle, koska en tiennyt, asutko juuri tässä talossa." Näin Jessican toisessa silmässä kyyneleen. Tapahtuneen oli täytynyt olla todella kamalaa, koska en ollut koskaan nähnyt Jessican itkevän; edes silloin, kun me seurustelimme.

"Tule perässäni", sanoin hiljaa ja Jessica seurasi minua sisälle. Huomasin hänen tutkailevan taloni eteistä ja edessä avautuvaa keittiötä.

"Kiitos", hän kuiskasi.

* * *

Molly

Kuulin eteisessä askelia. Kuulin jonkin naisen sanovan jotain, johon Michael vastasi. Olin kuullut naisen äänen aikaisemminkin. Purin huultani, kun yritin muistaa, kenelle tuo ääni kuului. Sitten muistin. Jessica!

Nousin pöydästä mitään sanomatta ja kävelin epäröiden äänien suuntaan. Sormeilin oikeaa rannettani hermostuneena, sormus tuntui yhtäkkiä kylmältä.

Pysähdyin kuin seinään. Michael halasi Jessicaa. Hänhän sanoi, ettei heidän välillään ollut mitään. Senkin valehtelija! Manasin Michaelin syvimpään rakoseen, mitä maan päältä löytyy.

Tunsin nyyhkäisyn olevan tulossa. E-hei, nyt et itke, Molly, komensin itseäni. En saisi näyttää heikolta Jessican - sen korppikotkan - edessä.

"Molly, mitä sinä siinä?" kuulin Anitan sanovan takanani.

"Katso", sanoin hiljaa ja viittasin Michaeliin ja Jessicaan. Anitan suu loksahti järkyttyneenä auki. Hän vihasi Jessicaa - paljon. Halaus oli juuri muuttumaisillaan intensiivisemmäksi, kun Anita karaisi kurkkuaan.

"Michael, mitä helvettiä oikein luulet tekeväsi?" Anita huusi. Minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin näyttää surulliselta, Anita hoiti puhumisen.

Jessica istahti sohvalle juuri Michaelin taakse. Hän näytti järkyttyneeltä, vaikka tosiasiassa tiesin hänen nauttivan tilanteesta. Hän oli näyttelijä. Hän kyllä osasi tarpeen tullen näytellä.

"Anita, M-Molly", Michael takelteli, "tämä ei ole sitä miltä näyttää. Ette ikinä usko, mitä Jessicalle on tapahtunut."

"Tuo on JUURI sitä miltä näyttää! Sinä. Halasit. Jessicaa. Kaiken lisäksi näytti siltä, kuin halaus olisi juuri muuttunut joksikin muuksi, kun MINÄ tulin paikalle!"

"Tiedätkö, miltä Mollysta tuntuu!? Tiedätkö, miltä ihmisestä yleensäkin tuntuu, kun näkee hänen rakkaansa halaavan jotakuta muuta, jotakuta, joka on vieläpä henkilön exä?" Anita raivosi.

"Ensinnäkään, Molly ei ole -"

"Niin, MIKÄ Molly ei ole?"

"Ääh, ihan sama." Arvasin, että Michael oli sanomaisillaan, etten ollut ihminen. Tai, olin puoliksi. Toinen puoli olikin sitten sitä magiaa.

"Sinuna lopettaisin tämän temppuilun ja vielä pirun nopeasti!" Anita sanoi ja heristi sormeaan aivan kuin asia olisi loppuunkäsitelty. Michael mulkaisi sisartaan.

"Mutta sinä et tiedä, mitä... Äh, anti olla. Uskokaa mitä uskotte", hän sanoi ja tarttui Jessicaa kädestä. Hän vei hänet oleskeluhuoneeseemme.

Hiippailin portaiden ympäri ja vilkaisin oleskeluhuoneeseen. Michael istui sohvassa Jessica vieressään. Jessica ei näyttänyt kovin iloiselta, itse asiassa surulliselta. Älä viitsi, Molly, hän vain näyttelee.

* * *

Anita

Istuin Mollyn ja Michaelin makuuhuoneen sängyllä. Molly makasi vieressäni, itkien. En ollut koskaan nähnyt Mollya järkyttyneempänä, ja yleensäkin hänen järkyttämiseensä tarvittiin paljon. "Molly, ei se varmaankaan ollut sitä miltä näytti", sanoin uskomatta itsekään sanoihini. Muistin vieläkin veljeni temput Ranskassa.

"Se oli juuri sitä miltä näytti!" Molly niiskautti. "Kyllä minä tajusin. Jessica on kuuluisa, minä en. Hän on paljon kiinnostavampi kuin minä!"

"Molly", sanoin. "Sinä olet kiinnostava. Olet Corleone. Sinulla on taikavoimia, ajattele!"

Paras ystäväni tuhahti. "No epä niitä taikavoimia enää näytä olevan, kun en pysty pitämään Michaelia luonani."

"Että minä vihaan sitä ämmää", Molly manasi. Yllätyin hänen sanavalinnastaan. Yleensä Molly ei haukkunut ketään, mutta Jessica taisikin olla erikoistapaus. Hitto. Hänhän oli alkanut oppia!

* * *

Molly

Rauhoituttuani kävelin portaat alas, halusin tietää, mitä Michaelin ja Jessican välillä oikein oli. Olin yhä harmistunut, millä oikeudella se korppikotka oikein luulee tunkeutuvansa minun ja avomieheni väliin?

En voinut sille mitään, vaan kyynelet kihosivat silmiini, vaikka kuinka yritin estää. Älä ole itkupilli, moitin itseäni. Jessican edessä ei kannattanut itkeä tai hän iskisi kyntensä kiinni heikkoon kohtaasi.

Jessica

Seisoin Michaelin edessä hänen kätensä hartiallani. Olin käyttänyt kaksi tuntia - kaksi tuntia - siihen, että sain hänet muistelemaan yhteistä aikaamme Ranskassa ja sitä, kuinka onnellisia me olimme. Tietenkin olin jättänyt kaikki likaiset yksityiskohdat pois, kaikki minun syrjähyppyni, mutta eipä Michaelkaan mikään puhdas pulmunen ollut. Lähestyin hänen kasvojaan, kunnes olin kahden sentin päässä.

Sitten huuleni löysivät hänen huulensa ja me suutelimme. Kyllä! Voi kyllä! Tätä minä olin halunnut kauan. Näkisipä Molly tämän, olisi kiva pikku näpäytys hänelle.

Molly

Päästyäni oleskeluhuoneen ruokailutilan puoleiselle ovelle kavahdin taaksepäin. Ei! Michael, EI! Nyt tiesin miltä tuntui, kun sydän särkyy. Eikä se tunne ollut hyvä. Tuntui siltä, kuin koko maailma kaatuisi päälleni.

Tunsin kyyneleiden alkavan taas valua valtoimenaan, mutta nyt en estellyt. Nyt ne saisivatkin valua. Michael...

...kuinka sinä saatoit?

Jessica

Vetäytyessäni suloisesta, kiihkeästä suudelmasta näin silmäkulmastani syvästi järkyttyneen Mollyn. Loistavaa. Ihan oikein hänelle. Mitäs varasti minun mieheni. Hymyilin itsetyytyväisesti, poskessani olevaan ruhjeeseenkaan ei enää sattunut.

Katsoin ovelle, missä Molly näytti sisuuntuvan. Hänen ilmeensä oli raivoisa. Antaa tulla vaan, minä kyllä puolustan itseäni.

"SENKIN ÄMMÄ! KUINKA KEHTAAT VARASTAA MIEHENI!" Oho, Mollyhan osasi huutaa ja raivota. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki.

"Kuinka niin MINÄ varastin? SINÄ varastit hänet MINULTA!" huusin takaisin. Mollyn suu loksahti auki.

"Kuule, HÄN jätti SINUT! JÄTTI! EIKÖ SE JO KERRO JOTAIN?" Molly silmäili minua kiukkuisena ja siirtyi Michaelin luokse.

"Michael. Minä rakastin sinua, minä luotin sinuun. Ja sinä menit tekemään minulle näin?" Mollyn ääni hiljeni kuiskaukseksi. No bu-huu. Itkepäs nyt vielä.

"M-mutta minähän rakastan sinua!" Michael sanoi. Voi tuota draamaa. Oikein suloista.

"En usko", Molly niiskaisi. Nyt se sitten alkaa itkeäkin vielä!

Käänsin hieman päätäni ja näin Mollyn tuijottavan lyötynä maahan. Mieleni teki tanssia. Michael on nyt minun! Minun! MINUN! Kokonaan minun, siitäs sait! Naurahdin tyytyväisenä. Suunnitelmani oli ollut parempi kuin luulinkaan.

 

Noin. Osa 8b. Kuten lupasin, bit med ingen svenska-pojkar. Olin vähän draama-tuulella, joten halusin tehdä draamantäyteisen osan. ;) Kommentit olisivat enemmän kuin kivoja.