Noniin, sainpas tämän 8a-osan pois alta ennen kuin lähden Viroon neljäksi päiväksi. : ) Tämän osan kirjoittaminen oli todella mukavaa, ja osan musiikki sopii etenkin osan loppupuolelle. Osan musiikki on vähän tunnelmaltaan, mutta sanatkin sopivat tarkoitukseltaan aivan mainiosti. : ) En jaksa kirjoittaa mitenkään pitkää alkukertomusta, koska olen aivan varma, että todella moni palaa halusta päästä lukemaan tämä osa. Siihen malliin uuden osan perään on nimittäin kyselty. Noniin, nauttikaapa tästä osasta. : ))

Osan musiikki:
 Lady GaGa - Poker Face

Molly istui sohvalla Michaelin sylissä ja he kuhertelivat avoimesti. Kotona ei ollut ketään muuta, joten aika ja paikka oli otollinen heidän kuhertelulleen.

Michael otti Mollysta tukevasti kiinni vahvoilla käsivarsillaan ja taivutti tyttöystäväänsä rauhallisesti ja hallitusti taaksepäin suudellen tätä samalla. 20-vuotias Michael oli Mollya vain kaksi vuotta vanhempi, mutta nuoren naisen otteista päätellen Molly olisi voinut olla vanhempikin.

Molly ei kovin kärsimättömänä jaksanut olla kauaa Michaelin käsivarsien kannateltavana, joten hän nojautui rajusti eteenpäin, sulki silmänsä ja valmistautui suutelemaan poikaystäväänsä.

Molly avasi silmänsä ja naurahti Michaelin uneksivalle ilmeelle. "Olet sinä kyllä ihan höpsö, Michael", Molly naurahti. Michael katsahti Mollyn silmiä ja vetäisi rajusti henkeä. "Mitä? Mikä hätänä, Michael?"

"Sinun... Sinun silmäsi muuttuivat erilaisiksi. Ne eivät ole enää kissamaiset ja niin vaaleansiniset. Kyllä nuokin ovat kauniit", Michael sanoi hiljaa puhekykynsä palauduttua.

Molly sulki silmänsä ja mutristi huuliaan. "Tuo ei ollut hauska vitsi, Michael."

"Sinä vain yrität kusettaa minua, mutta kyllä minä miehet tiedän", Molly sanoi ja vetäisi kasvoilleen omahyväisen hymyn. Hän vetäytyi kauemmaksi aikomuksenaan mennä tarkistamaan peilikuvansa.

"En minä yritä kusettaa sinua", Michael sanoi ja virnisti. "Kyllä niiden väri on oikeasti muuttunut, tummempi sininen on nyt kyseessä, jos arvaan oikein."

"Niin niin", Molly hymyili, "ja lehmät lentävät. Tai siis kyllähän ne voivat lentää sen jälkeen kun äiti on vähän käsitellyt niitä mutta yleisesti ottaen."

"Minäpä menen nyt todistamaan, että sinä olet väärässä", Molly sanoi ja käveli korot kopisten koti alakerran kylpyhuonetta. Häneltä jäi näkemättä Michaelin virnuilu.

Molly seisahtui peilin eteen ja tarkasteli peilikuvaansa. "Ei, ei tämä voi olla mahdollista. Kuinka silmäni ovat vaihtaneet väriä ja mikseivät ne ole enää kissamaiset?"

"Voi Michel, taikavoimani ovat ilmeisesti kadonneet", Molly nyyhki ja Michael kietoi käsivartensa hänen ympärilleen.

 

"Älä välitä, Molly. Minulle olet aivan yhtä ihana taikavoimilla tai ilman", Michael sanoi ja halasi tyttöystäväänsä lujasti.

"Valehtelet. Minun taikavoimani ne ovat, jotka ovat saaneet sinut pitämään minusta. Minun taikavoimani on nimittäin viehätysvoima, joka saa miehet mieltymään minuun ja kuuntelemaan mielipiteitäni kaikista tarkimmin", Molly nyyhki.

Michael käänsi Mollyn itseensä päin ja painoi sormensa hellästi hänen kasvoillaan. "Molly, sinun taikavoimillasi ei ole mitään - ei niin mitään merkitystä minulle."

"Minä rakastan sinua juuri tuollaisena kuin olet. Minun Mollyni. Taikavoimilla tai ilman." Michael pyyhki sormillaan Mollyn kyyneleet pois.

"Kai se on sitten pakko uskoa", Molly niiskaisi ja hymyili.

~ ~ ~

Katrineholm, Ruotsi

Charlotte käveli metallisia rappusia pitkin omaan huoneeseensa. Hän oli juuri tulossa kattohuoneistosta; huoneesta, joka oli täynnä ikkunoita ja josta näkyi kauas.

Charlottella oli suunnitelma. Andreakselta salaaminen oli todella työlästä, koska hän pystyi lukemaan ajatuksia, mutta hän tarvitsisi nyt neuvoja ystäviltään. Hän käveli suuren vartalopeilinsä eteen. "Kuinkahan tämä toimii?"

Tarkasteltuaan hetken peiliään Charlotte huomasi peilin sivussa outoa kirjoitusta. "Toista nämä sanat ja määränpään nimi niin pääset sinne missä peilin toinen pää ikinä lieneekin."

"Illuminati contra de piazza,
parlare destinaziones nome:
Cannes, Francia."

Charlotte astui askelen eteenpäin ja oli aivan varma, että törmäisi päin peiliä ja siitä seuraisi seitsemän vuoden huono onni, mutta peili antoi yllättäen periksi ja hänen jalkansa sujahti lasista ja metallista läpi tyhjyyteen.

Viimein hän uskaltautui menemään peilistä kokonaan läpi. Edessä näkyi vain tyhjyyttä ja pimeyttä, ei mitään muuta.

~ ~ ~

Cannes, Ranska

Viimein, pitkältä tuntuneen ajan kuluttua, Charlotte pääsi peilikäytävän toiseen päähän. Hän näki huikaisevan palatsin, joka oli täynnä turkoosia, platinaa ja kultaa.

 

Peililasi oli pehmeää ja hiljalleen Charlotte lipui peilistä tähän huikaisevaan palatsiin tarkastellen samalla seinien yksityiskohtia.

Hän tiesi olevansa ainut blondi tässä palatsissa, mutta hän tiesi, että silti hänen ranskalaiset ystävättärensä kuuntelisivat häntä - hän ei kuulunut niihin ruotsalaisiin tyhmiin blondeihin.

Kävellessään kohti salia hän hämmästyi suuresti nähdessään jykevät kivikaaret, jotka tukivat seiniä. Salissa oli kiiltävä peililattia, joka oli myös hieman liukas.

Charlottesta tuntui siltä, että hänen palatsinsa Ruotsissa ei ollut mitään tähän verrattuna. No, Ranskassahan kaikki ovat niin suureellisia ja mitä enemmän glamouria ja glitteriä, sen parempi.

"Charlotte Svensson?" sanoi soinnikas sopraanoääni hänen takanaan. Charlotte käännähti ympäri.

"Corinne Bailley! Sinua etsinkin!" Charlotte huudahti helpottuneena. Hänen edessään hallitsijankorokkeella seisoi ruskettunut, eksoottinen kaunotar ruskeine kutrineen ja punaisine huulineen. Kaunottarella oli myös erikoiset siivet - siivet, jotka ovat vain ranskalaisilla taikuuden edustajilla.

"Mikä sinut tänne tuo, ystävä hyvä?" Corinne kysyi hieman hämmentyneenä, mutta salasi asian hyvin. Hän oli harjoitellut kasvojensa paljastavien ilmeiden tukahduttamista kuukausia aikaisemmin.

"Minä... Minä haluan pyytää teiltä neuvoa, jutella kanssanne. Sinun ja sisaresi. Andreaksella on taas jokin hullu suunnitelma, mikä täytyy estää."

"Mutta ennen sitä, katsotaan toisiamme, Corinne. Olemme muuttuneet paljon, mutta silti olet ainut keneltä kuvittelisin pyytäväni apua tähän", Charlotte sanoi ja lähestyi Corinnea kädet valmiina halaukseen.

"Tietenkin, autan sinua parhaani mukaan, Charlotte", Corinne sanoi ja hymyili. Hänen kätensä tärisivät hieman jännityksestä, hän halusi kuulla kaiken Andreaksen suuresta suunnitelmasta.

"Kuule pikkusisko, annahan minunkin tulla tervehtimään Charlottea. Harvoin sitä saa vieraita Ruotsista", Corinnen isosisko Fleur sanoi.

"Charlotte, olet muuttunut aivan valtavasti! Muistan, kun kävimme yhdessä taikuusopistoa Lontoossa. Silloin olit brunette ja isoveljesi Andreas oli myös opiskelemassa, mutta muutamaa luokkaa ylempänä", Fleur pajatti ja väläytti hymyn.

"Niin, olenhan minä muuttunut ja niin on veljenikin. Hän on saanut jostain päähänsä, että ruotsalaiset taikuudenhaltijat ovat muiden yläpuolella", Charlotte vastasi ääni hieman vapisten.

"Mennäänpä ulkopuolelle puhumaan", Corinne sanoi rauhallisesti sopraanoäänellään, joka taisteli Fleurin linnun kujerrukselta kuulostavan äänen kanssa.

~ ~ ~

Corinne saatteli Charlotten jykevän, mutta silti niin hienostuneen sillan yli ja he saapuivat sillan toiseen päähän, joka oli vain metrien päässä azteekkien suihkulähteestä. Corinne oli tuonut suihkulähteen Perusta Ranskaan muutama vuosi sitten. Hän oli innokas keräilijä. "No niin, kerrohan minulle Andreaksen suunnitelmasta", hän sanoi käskevällä, mutta silti niin ystävällisellä sopraanoäänellään.

"No... Andreas on saanut päähänsä, että meidän pitäisi hyökätä Yhdysvalloissa Crystal Springsissä asuvan Corleonen mahtisuvun jäsenen kimppuun. Tämä jäsen on Chantal Corleone ja hänellä on aviomies ja lapsia... Andreaksen puoliso Clarissa on Chantalin aviomiehen sisar", Charlotte irvisti, "minä vain en pidä siitä, että hyökätään toisten kimppuun. Miksemme vain voisi elää sulassa sovussa? Andreas haluaa kruunata voittonsa hyökkäämällä Coltraireen, Italiaan, Corleonien linnakkeeseen."

"Siis mistä Andreas on saanut nämä diktaattorimaiset ajatukset päähänsä?" Corinne kysyi yllättäen ja kohdisti läpitunkevan katseensa ystäväänsä.

"En minä vain tiedä, luulisin, että isältä", Charlotte sanoi hetken pohtimisen jälkeen ja katsoi korkeaa suihkulähdettä.

"Eikö Andreaksella ole oikeasti muuta tekemistä kuin suunnitella muiden taianhaltijoiden voittamista? Eikö hänen 25-vuotiaana pitäisi olla jo hieman järkevämpi? Sinäkin, Charlotte, sinäkin olet vasta 21, mutta silti tiedät jo, mikä olisi taikamaailman osalta väärin."

"Andreas ei osaa ajatella niin pitkälle", Charlotte sanoi jäätävästi ja porasi katseellaan Corinnea niin että korvensi.

"Oletko harkinnut toisten puolelle siirtymistä? Jos ja kun taistelun aika tulee, sinähän voisit loikata italialaisten puolelle", Corinne ehdotti.

"Se olisi kyllä yksi vaihtoehto. Tosin Andreas tappaisi minut, mikä olisi kylläkin pienempi paha kahdesta", Charlotte mietiskeli. Auringon säteet kultasivat hänen hiuksensa.

Charlotte ja Corinne lähtivät kävelemään takaisin palatsia kohti. He pysähtyivät kivikaarien kohdalle.

"Ole huoleti, Charlotte. Sinä voit aina valita, ei sinun ole pakko kulkea Andreaksen valitsemaa tietä vaikka hän onkin sinun isoveljesi", Corinne lohdutti ja Charlotten ilme kirkastui.

~ ~ ~

"Kiitos arvokkaista neuvoistasi, Corinne. Arvostan niitä todella", Charlotte sanoi ja valmistautui lausumaan sanat, joilla pääsisi takaisin Ruotsiin.

"Ole hyvä vain, ystäväni", Corinne vastasi hymyillen.

"Illuminati contra de piazza,
parlare destinaziones nome:
Katrineholm, Svezia."

Corinne katsoi, kun Charlotte asteli peilin läpi ja katosi hiljalleen. Sitten Corinne kääntyi, käveli korokkeelle ja istuutui valtaistuimelle isosiskonsa viereen.

"No?" Fleur kysyi melkein äänettömästi kujertavalla äänellään heti kun pikkusisko oli istuutunut hänen viereensä. "Paljastiko ilmeesi mitään?"

"Ei, en ainakaan usko. Charlotten ei ole tarpeellista tietää, että me tiedämme jo Andreaksen suunnitelmista. Emmekä me edes ole auttamassa Andreasta, vaan me asetumme häntä vastaan, jos hän hyökkää jonkin taianhaltijakansan kimppuun", Corinne vastasi.

~ ~ ~

Katrineholm, Ruotsi

Charlotte oli juuri palannut retkeltään ja hän asteli kartanon valtaistuinsaliin, koska hänet oli sinne juuri kutsuttu. Hän katseli huolestuneena ympärilleen. Nyt olisi hyvä osata pitää kasvot peruslukemilla, pokerinaamaksi ihmiset sitä kutsuivat.

Charlotte kohdisti läpitunkevan katseensa valtaistuinkorokkeella oleviin henkilöihin ja yritti aistia huoneen tunnelman. Hän ei aistinut kuin jännityksen.

Pian huoneen ilmapiiri muuttui ja Charlotte huomasi sen. Hän huomasi Emilin jännittävän lihaksensa ja nostavan miekan korkeammalle. Victoria puolestaan oli ilmeetön - kuten aina - mutta silti yhtä kaikki vaarallinen vastustaja. Clarissa katseli ympärilleen poissaolevan näköisenä ja Andreas näytti lähinnä tylsistyneeltä.

"Charlotte, missä sinä oikein olet ollut?" Andreas tivasi. "Olet ollut poissa monta tuntia, ja me olemme etsineet sinua. Et kai vain ole juossut ympäri maailmaa sen ihmeellisen peilisi avulla? Ei ole hyväksi sinulle, että juoksentelet siellä täällä. Sinuthan voidaan tunnistaa ja meidän kimppuumme voidaan hyökätä!"

"Andreas on oikeassa", Clarissa puuttui keskusteluun nuhtelevalla äänellä, "joten kerrothan meille, missä sinä olet ollut. Et kai vain ole käynyt... Ranskassa tai Yhdysvalloissa?" Hän leyhytteli violetilla pitsiviuhkallaan itseään.

"Älkäähän nyt!" Charlotte naurahti. "Minä olen ollut omassa huoneessani tarkastelemassa omaa vaatevarastoani ja mietin, että mihin muotivaatteisiin voisin tuhlata taas kruunuja."

"Jaa niin mitä vaatevarastoa?" Victoria sanoi ilmeettömästi, mutta hänen äänestään kuulsi hienoinen iva. "Eihän sinulla ole vaatevarastoa, koska olet niin nirso ja heität aina yhden käyttökerran jälkeen vaatteet pois."

"Voi kun sitä ollaan nyt nokkelia", Charlotte tiuskaisi pitäen yhä pokerinaamasta tiukasti kiinni, "kai on minun oma asiani, miten aikaani vietän. Ei teidän tarvitse udella joka ikistä yksityiskohtaa."

"Kyllä ne asiat kuuluvat meille", Victoria huudahti ja hänen yleensä ilmeettömät kauniit kasvonsa näyttivät raivostuneilta, kun hän hypähti portaille Charlotten eteen. "On muuten tasan tarkkaan meidän asiamme, jos sinä aiot vaarantaa kuningaskuntamme, kaiken mitä olemme nykyisen valta-asemamme eteen tehneet."

"Sinähän olet hurja", Charlotte naurahti ja viitteli käsillään vinhaa vauhtia. "Olet todella hurja Clarissan henkivartija, tiedätkös? Blondit hiukset eivät pelota ketään." Victorian kädet puristuivat nyrkkiin.

"Vaikka minä en mitenkään erityisesti pidäkään Andreaksen ideasta hyökätä Chantal Corleonen ja hänen perheensä kimppuun sekä myöhemmin Coltrairen linnakkeeseen, niin ei se sitä tarkoita, että minun joka ikistä askeltani olisi vahdattava."

"Niinhän sinä luulet..." Victoria mumisi ja hänen kasvonsa palasivat jälleen ilmeettömiksi ja siniset silmät tarkkailivat Charloten reaktioita herkeämättä. "Niinhän sinä luulet."

 

Huh. Tämä osa on sitten tässä, ja 8b ilmestyy sitten joskus kesäkuussa. Toivon nyt paljon kommentteja, joita voinen sitten lueskella palattuani Virosta. Kommentit saavat aina hyvälle mielelle, koska niistä näkee, että tarinaasi luetaan. : )