Hyvät lukijat!

Se on nyt loppu. Tarkoitan, että kolmannen osan odottaminen on loppu. Ehdinkö jo pelästyttää? Älkää toki hermostuko, pilailin vain. :) Ihan vain varoituksena, että tässä osassa teksti on lähinnä loppupäässä suhteellisen imelää, ja lievää alastomuuttakin näkyy. Kirjoitan tätä edelleenkin Chantalin näkökulmasta, joten teksti on myös sen mukaista (joo, olen lukenut ihan liikaa romantiikkaa). Näettepähän talostakin koko alakerran lukuunottamatta vessaa sekä yläkerran Chantalin ja hänen miehekkeensä makuuhuoneen. ;)

Mielestäni tämän osan kuvat ovat vain parantuneet. Ladattujen olinpaikkoja saa kysellä, ja kommenttiakin toivoisin entiseen malliin!

 Robbie Williams - Feel
Avaa uuteen välilehteen.

Olin asunut ihmisten maailmassa onnistuneesti - ja paljastumatta - jo kolme vuotta. Silti tunsin, että elämästäni puuttui jotain, jotain todella tärkeää. Enkä nyt todellakaan puhu ruuasta. Mietin aina tätä asiaa tehdessäni ruokaa. Mietin, mitä elämästäni oikein puuttui.

Tehdessäni salaattia ajatukseni olivat aina niin harhateillä, että oli suoranainen ihme, etten leikannut veitsellä sormeeni. Sinä päivänä keskellä huhtikuuta vihdoin tiesin, mitä elämästäni puuttui. Elämästäni puuttui rakkaus. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa, koska ajattelin, että ihmisten asiassa asiat eivät mene samalla tavalla kuin Coltrairessa (pidän enemmän Zafrinan käyttämästä nimestä).  Samalla tavallahan ihmiset menivät naimisiin kuin me maagikotkin.

Syödessäni herkullista salaattiani Clarissa tuli mustine laukkuineen luokseni. "Chantal, minun veljeni on tulossa tänne! Ajattele, hän on ollut vuoden Irakissa ja nyt hän on tullut takaisin. Hän tuli eilen, ja haluaa välttämättä nähdä sinut." Kuuntelin parhaan ystäväni vuodatusta hymyssä suin. En ollut nähnyt Rogeria puoleentoista vuoteen, nyt vihdoinkin näkisin hänet.

Olin juuri ja juuri saanut viimeisen haarukallisen salaattia suuhuni, kun Clarissa nappasi lautasen pöydältä ja haarukan kädestäni ja riensi tiskialtaan luokse pesemään niitä. "Miksi moinen hoppu?" kysyin ihmeissäni.

"Minähän sanoin äsken. Roger on tulossa tänne NYT!" Ahaa. En kyllä tiennyt miksi Clarissa oli asiasta noin tohkeissaan. No, tapansa kullakin.

Tuijotin mitään ymmärtämättä parasta ystävääni. "Siis Roger tuli eilen takaisin Glazewoodsiin, ja hän haluaa nähdä minut? Miksi?"

"No en minä tiedä!" Clarissa kuulosti tuskastuneelta. Tiesin, että uteliaana ihmisenä hän halusi kuollakseen tietää, mitä asiaa Rogerilla oli minulle. Siinä samassa ulko-ovi jo paukahti. Roger oli saapunut.

"Hei, Chantal", Roger sanoi ja taivutti lihaksikkaita käsivarsiaan niin, että sai kämmenensä niskansa taakse. Rogerissa oli jotain outoa, jotain hyvin hyvin hyvin outoa. Mietin mitä.

Sitten keksin. Roger näytti omissa silmissäni komeammalta. Miehekkäämmältä. Kaiken lisäksi hän hymyili kun näki minut.

Tuijotin Rogeria miettimättä, en ollut edes vastannut hänen tervehdykseensä. Mieleeni ei ollut koskaan juolahtanutkaan, että minusta ja Rogerista voisi tulla jotain enemmän, enemmän kuin pelkät ystävät.

"Tuota... hei, Roger, mukavaa kun tulit takaisin",  naurahdin heleästi ja tunsin punastuvani pikku hiljaa. Hetko. Punastuvani? En ollut koskaan ennen punastunut.

"Ei näin..." kuulin Clarissan sanovan takanani. "Tulepa Chantal pihalle." Katsoin anteeksipyytävästi Rogerin suuntaan ja menin parhaan ystäväni perässä takapihalle.

Clarissa pysäytti minut uima-altaan viereen. "Chantal, olet minulle tärkeä, joten sano minulle suoraan, mitä tunnet veljeäni kohtaan? Äskeinen äänensävysi ja tapa, jolla katsoit Rogeria, jäi mietityttämään."

Purskahdin nauramaan. "Hei, tuo oli todella hyvä." Clarissa ei vastannut vaan tuijotti minua hurjan tuikeasti. Pelottavaa. "Ai, olitko sinä ihan tosissasi?"

"Chantal, ihan oikeasti. Jos pidät veljestäni ja välität minusta yhtään, niin myönnä asia nyt minulle ja mene sitten sanomaan veljelleni, kuinka asia on." Clarissa näytti olevan tosissaan.

Voi hemmetti. Jäin kiinni. "No tuota, pakkohan minun on kai sitten puhua totta, kun et mitään muuta halua kuulla" , sanoin hieman hermostuneena, mutta nähdessäni Clarissa hölmistyneen ilmeen oli siinä ja siinä etten purskahtanut nauruun. "Hyvä on. Pidän veljestäsi hyvin paljon. Minä taidan niinkuin rakastaa häntä."

Clarissa hymyili. "No siinä tapauksessa sinun täytyy sanoa se Rogerille."

"Olen jo menossa!" huikkasin takapihan ovelta. Kuulin Clarissan huokaisevan takanani, mutta en kuullut hänen tulevan perässäni sisälle.

"Roger... tuota... minulla olisi asiaa." Hymyilin, vaikka tosiasiassa mieleni teki juosta karkuun. "Tulisitko tuonne sohville? Aion kertoa sinulle, mikä minä olen." Kuulin tarkalla kuulollani Clarissan voihkaisevan pihalla. Hän taisi salakuunnella meitä.

"Niin, mitä sinä halusitkaan kertoa minulle?" Roger kysyi samalla kun istuutui sohvalle. Poskiani alkoi kuumottaa ja nostin käteni poskelle.

"Niin, tuota... Minä, minä en ole ihminen. Minä olen maagikko, ja osaan hallita eri voimia." Niin minä selitin Rogerille saman kuin Clarissallekin, mutta lyhennettynä versiona.

"No sehän selittää kaiken. Silmiesi oudon, mutta kauniin värin ja kaikkea muutakin. Clarissa varmaan on tiennyt tästä." Se oli toteamus, ei kysymys. Nyökkäsin. "Se siis selittää sen, miksi Clarissa on ollut niin omahyväinen ja salaperäinen viimeiset kaksi vuotta. Aivan kuin hän olisi tiennyt jotain mitä minä en. Miksi sinä päätit kertoa minulle asiasta?"

Suupieleni nousivat hymyyn. "No, kun, minä taidan, tuota... tavallaan... niinkuin rakastaa sinua."

"Tiedätkö, tämä oli juuri se asia, miksi minä olin tulossa tapaamaan sinua. Irakissa ymmärsin, että rakastan sinua todella, Chantal, ja että välitän sinusta. Päätin, että heti kun pääsisin takaisin Yhdysvaltoisin, tulisin kertomaan sinulle välittömästi, miten asia on." Ei. Asia ei voinut olla näin. Rakastiko tämä upea, komea, lihaksikas ihminen minua? Mutta, minähän olin vain Chantal. Roger vaikutti kuitenkin vilpittömältä. Hiljaisuuden vallitessa aloin uskoa yhä enemmän ja enemmän hänen sanoihinsa.

Nousimme sohvalta ja Roger nosti kättään, tarttui minua olkapäästä ja veti lähemmäs. "Irakissa minulla oli myös aikaa miettiä, mitä tekisin, kun viimein kertoisin sinulle tunteistani."

Seuraava asia jonka tajusin, oli se, että olin suipistanut huuleni. Tiesin, että Roger ajatteli täysin samaa kuin minäkin. Niin me suutelimme ensisuudelmamme.

"Ja mitä sinä päätit?" kysyin, vaikka vastaus oli ilmiselvä äskeisen suudelman perusteella.

Roger katsoi sinisiä silmiäni. "Päätin, että kertoisin sinulle rakastavani sinua."

"Keskeytinkö jotain?" Clarissa oli ilmaantunut yhtäkkiä taaksemme, ja minä hypähdin hämilläni kauemmas Rogerista. Hymyilin yhä Rogerille. Tiesin, että Clarissa oli tullut sisälle ihan vain uteliaisuudesta.

"Ei, et yhtään mitään", minä henkäisin ja Roger naurahti.

~~~

Kuukaudet kuluivat, mutta Kaliforniassa sijaitsevassa Glazewoodsissa kukoisti täysi kesä. Niin kukoisti myös minun ja Rogerin romanssi. Hän tuli hyvin usein luokseni ja menimme takapihalle. Hän piteli minua käsistä ja kertoi kuinka kaunis minä olen ja mistä kaikesta hän minussa pitää. Kehuja oli aina ihana kuunnella.

Suudelmatkin tuntuivat entistä suloisemmilta ja kiihkeämmiltä. Emme olleet vielä edenneet kynnyksen yli, mutta se tapahtuisi pian. Hyvin pian.

~~~

Viikko kului ja Clarissa vieraili luonani joka päivä. Hän halusi kuulla kaiken minun ja Rogerin suhteesta. "Suoraan sanottuna olen hyvin iloinen ja onnellinen siitä, että sinä olet Rogerin naisystävä eikä se hemmetin lehmä, mikä seurusteli hänen kanssaan lukiossa. Sellainen vetyperoksidiblondi ja bimbo, jollaisia löytyy joka paikkakunnalta." Onneksi Clarissa oli tyytyväinen siitä, että minä ja Roger seurustelemme. Asia voisi olla toisinkin.

"Taidat olla aika tyytyväinen tilanteeseen, vai kuinka?" sanoin aivan kiusallani. Clarissa katsoi minua kuin olisin pahasti jälkeenjäänyt tai jotain vastaavaa.

"Asia on nyt niin", Clarissa sanoi hilpeästi, "että minä lähden nyt pariksi kuukaudeksi Etelä-Ranskaan, joten yritä pitää Rogerista kiinni, jooko? Ei nimittäin olisi mukavaa käydä setvimään ihmissuhteita, kun palaan."

Kohensin kampaustani samalla kun mietin, mitä vastaisin. Clarissa osasi lukea rivien välistä, joten sanat pitäisi valita tarkkaan. "Yritän parhaani. Minä kyllä luulen, että yli-inhimillinen viehätysvoimani pitää hänet tiukasti luonani." Yritin pitää katseeni peruslukemilla.

"Hemmetin itserakas!" Clarissa huudahti ja heitti minua tyynyllä virnistäen.

Clarissa nousi jakkaraltaan ja halasi minua. "No niin, pidä nyt huolta itsestäsi. Pärjääthän, kun minä en ole täällä koko ajan neuvomassa sinua?"

"Kyllä minä nyt ruokaa osaan laittaa, ei se siitä jää kiinni", naurahdin.

"En minä sitä tarkoittanut", Clarissa huomautti, mutta hymyili kuitenkin.

"No hyvä on. Minä lupaan, että pidän Rogerin tiukasti luonani, enkä päästä häntä minkäänlaisten bimbojen matkaan", lupasin juhlallisesti.

"Hyvä tyttö", Clarissa sanoi, "mutta kuule, minun täytyy nyt lähteä. Lentoni Pariisiin lähtee huomenna."

~~~

"Hyvä että pääsit tulemaan, Roger", sanoin. Olin kutsunut Rogerin luokseni puhumaan tulevaisuuden suunnitelmista. Yhtäkkiä mieleeni palautui tosiasia, että Clarissa oli yhä Ranskassa. Hänen lähdöstään oli jo puolitoista kuukautta, mutta onneksi Rogerin läsnäolo lievitti tuskaa.

"Minulla on aina aikaa sinulle, Chantal", Roger hymyili.

Varoittamatta etukäteen Roger veti minut lähelleen ja suuteli minua. Rakastin Rogerissa ennen kaikkea yllätyksellisyyttä ja salaperäisyyttä.

"Niin, mitä asiaa sinulla olikaan?" Roger näytti muistaneen asian vasta nyt. "Kummallista kyllä, minullakin on sinulle asiaa. Hyvin tärkeää asiaa."

Roger sulki minut tiukkaan mutta lempeään syleilyynsä. "Haluatko kuulla, mitä asiaa minulla sinulle oikein on?" hän kuiskasi.

"Entäpä haluatko sinä tietää mitä asiaa minulla on?"  kysyin salaperäisesti.

"Olet ihan mahdoton!" Roger naurahti lempeästi. "Sovitaanko niin, että kuuntelemme, mitä toisillamme oikein on sanottavanaan?"

Olin muka miettivinäni asiaa. "Sovitaan sitten niin." Purskahdin nauruun.

Hetken kuluttua istuimme jo Rogerin kanssa sohvallani säädyllisen välin päässä toisistamme, vaikka joka soluni olisi tahtonut halata ja suudella ja... "Mitä asiaa sinulla oli?" kysyin.

"Sinä siis haluat kuulla minun asiani ensin?" Roger kysyi ja nyökkäsin. "Sitä minä vain, että... mitä olet suunnitellut loppuelämällesi? Haluaisitko viettää sen minun kanssani?"

"Loppuelämäni? Sinun kanssasi? Totta kai minä haluan!" hymyilin Rogerille ja yritin hillitä itseni parhaani mukaan, etten ryntäisi halaamaan häntä.

"Oletko tosissasi?" Roger kuulosti kuin puulla päähän lyödyltä. "Minä luulin, ettet sinä halua. Sinä olet niin kaunis ja viehättävä, sinä voisit saada kenet tahansa. Ajattelin kumminkin kysyä..."

"Mutta minä haluan sinut", vakuuttelin parhaani mukaan.

Roger kaappasi minut kainaloonsa. "Olen todella onnellinen päätöksestäsi, Chantal", hän kuiskasi korvaani. Nojasin vastaukseksi häneen.

Ennen kuin huomasinkaan, Roger oli vahvoilla käsivarsillaan kaapannut minut syliinsä ja me suutelimme pitkään, kiihkeästi. Kumpikaan ei olisi halunnut lopettaa.

Pikkuhiljaa Roger alkoi kuitenkin irrottaa otettaan minusta. "Kuule, Chantal, se asia ei ollut pelkästään tuossa. Tulin erään muunkin asian takia."

"Ja mikähän se asia mahtaa olla?" hymyilin ja kuulostin tahtomattanikin uteliaalta.

Roger nosti minut pois sylistään ja pomppasi pois sohvasta. Nousin seisomaan ja hän polvistui eteeni. "Oikea asiani on, rakas Chantal..."

"...että tulisitko vaimokseni?"

"O-oletko tosissasi?" uskaltauduin kysymään. Tarkastelin Rogeria yrittäen selvittää, oliko tämä jotain pilaa vai kosiko hän minua oikeasti. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

"Kosin sinua aivan oikeasti. Tuletko vaimokseni, Chantal Corleone?" Roger hymyili, odotti vastaustani. Hän oli yhä polvistuneena edessäni ja hänen kädessään oli rasia, jossa oli upea sormus.

"Voi Roger... Totta kai tulen!" huudahdin. Olin todella onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan, vaikka mukaan luettaisiin kaikki yhteiset hetket Rogerin kanssa.

Pujotin sormuksen sormeeni ja tuijotin sitä haltioituneena. Sormus sopi sormeeni täydellisesti ja mietin, kuinka Roger oli osannutkin ostaa sormuksen, joka täytti kaikki toiveeni.

"Ihanaa, Roger!" huudahdin, hyppäsin hänen odottaville käsivarsilleen ja halasin häntä. "Tiedätkö, minä olen aina salaa toivonut, että sinä kosisit minua. Nyt toiveeni on toteutunut."

Irrottauduin Rogerin sylistä ja juoksin puhelimen luokse. Minun täytyisi soittaa ja kertoa asiasta Clarissalle. En tiennyt, mitä kello oli Cannesissa, mutta ei se varmaan haittaisi, kunhan vain saisin kerrottua asiani.

Nostin kuulokkeen korvalleni ja kuuntelin valintaääntä. Odottaessani Clarissan vastaavan katselin hajamielisenä kihlasormustani.

Vihdoin ja viimein kuulin jonkun nostavan luurin linjan toisesta päästä. "Clarissa Ray", sanoi uninen ääni ja syvä haukotus.

"No hei, Clarissa. Mukavaa että vastasit", sanoin. Linjan toisesta päästä kuului vieläkin syvempi haukotus.

"Tiedätkö alkuunkaan, kuinka paljon kello on täällä? Kello on täällä kaksi yöllä! Jotkut haluavat nukkua!"

"Anteeksi, mutta minulla on hyvin kiireellistä asiaa", sanoin. "Katsos kun... Roger kosi minua juuri puoli tuntia sitten."

"Ai mtäh? Mitä Roger teki?" Clarissa kuului valpastuvan. "Onnittelut! Mutta tiedätkös, minun täytyy tosissaan käydä takaisin nukkumaan. Huomenna on konferenssi." Hän tukahdutti haukotuksen vain vaivoin.

"Niin, ei se mitään. No, hyvää yötä sitten vain."

Lopetettuani puhelun menin Rogerin luokse. Hän tarttui salamannopeasti minun hartioihini ja veti lähelleen. En pannut vastaan, minä halusin hänen lähelleen. Enemmän kuin mitään muuta. "Meidän täytyisi sopia erinäisistä asioista", minä sanoin, "nimittäin asumisjärjestelyistä. Mitä jos ostaisimme yhteisen kodin? Minulla on aivan riittävästi rahaa."

"Minäkin sain palkkaa Irakissa olemisesta aivan kiitettävästi, ja onhan minulla vielä säästöjä vanhempien peruilta melkein satatuhatta dollaria", Roger sanoi ja hymyili minulle hurmaavasti.

Me päätimme lähteä samantien hotelliin ja minä laittaisin oman asuntoni heti samana päivänä myyntiin. Joku onnellinen saisi pienehkön, mutta erittäin hyvän kodin. "Se on sitten menoa", minä sanoin.

"Niin, se on sitten menoa", Roger vastasi.

~~~

Kuukauden kuluttua seisoimme uuden kaksikerroksisen talomme edessä. Roger halasi minua lujasti, mutta minä keskityin vain uuden, upean talomme katselemiseen.

Uusi kotimme oli siis kaksikerroksinen ja siinä oli upeat siniset laudoitukset ja harmaa tiiliseinä. Pihalla oli aivan upeita kukkia, ja pihapolku aivan omaa luokkaansa. "Mennään tutustumaan uuteen kotiimme", ehdotin. Roger päästi lannistuneena minut otteestaan ja myönsi tappionsa. Minun kanssani EI väiteltäisi asioista. Ei edes kannattaisi, koska minä tottakai voittaisin aina.

Korkoni kopisivat pihapolun kivetystä vasten kun kävelin kohti valkoista ulko-ovea. Huomasin oven vieressä upeat valot, joita ei varmasti ollut siinä silloin kun kävin katsomassa taloa. Tunsin Rogerinkin katselevan ympärilleen.

Astuttuamme sisälle ja katseltuamme hieman ympärillemme Roger kääntyi minuun päin, laittoi kädet hartioilleni ja katsoi minua silmiin. "Uusi yhteinen ja upea tulevaisuutemme alkaa tässä ja nyt".

Sitten hän veti minut itseään vasten ja suuteli minua. Kihlasormus tuntui kylmältä sormessani, mutta Roger tuntui hyvin... kuumalta. Todellakin, uusi ja upea yhteinen tulevaisuutemme oli juuri alkanut.

~~~

Roger oli puolessa vuodessa viimeistellyt asianajajan opintonsa, jotka olivat jääneet pahasti kesken hänen lähtiessään Irakiin. Hänen päivänsä menivät asiakkaita haastateltaessa ja lakituvissa heitä puolustaessa. Minun tehtäväkseni jäi tehdä ruokaa hänelle, kun hän tuli hyvin usein kolmen jälkeen kotiin. En valittanut järjestelystä, sillä pidin kotitöiden tekemisestä.

Sekoitellessani salaattia mietin, mitä kaikkea tähän puoleen vuoteen oikein olikaan mahtunut. Tämän uuden kodin osto ja sen sisustaminen - minä sain aivan vapaat kädet, eikä kukkaronnyörienkään raottaminen ollut tuntunut kovin pahalta pistokselta. Roger tienasi asianajajan palkkioillaan varsin mukavasti. Niin mukavasti, että me tulimme niillä toimeen varsin mainiosti.

Se perjantai oli varsin erikoinen. Rogerilla ei ollut viikonlopuksi töitä eikä yhtään konferenssia, johon täytyisi osallistua. Me keksimme - tai siis minä keksin - hyvin mukavan tavan viettää tätä perjantaipäivää ja -iltaa.

"Tämä perjantain viettotapa on varsin mukava", minä kuiskasin Rogerin korvaan. Hän murahti ja veti minut vielä tiukemmin syliinsä.

"Niin minustakin", hän sanoi ja naurahti.

Rogerin sylissä oli mukavan lämmin olla. Aika kului kuin siivillä, kun me halailimme toisiamme. Roger oli tavattoman herkkä, ei lainkaan sellainen jollaiseksi hänet kuvittelisin Irakin jälkeen.

Ilta alkoi hämärtyä, kun Roger kaatoi minut sohvalle. Kumpikin tiesimme, mitä oli tapahtumassa. Kumpikaan ei väittänyt vastaan.

"Mitä jos menisimme makuuhuoneen puolelle? Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan", kuiskasin kiusoittelevasti yllättyneen Rogerin korvaan. Mietittyään asiaa hetken hän nyökkäsi ja näytti olevan mielissään siitä, että minä ehdotin sitä.

Niin minä sitten olin Rogerin syleilyssä. Roger oli jo nukahtanut, mutta äskeinen oli ollut ihanaa. Olin vieläkin hereillä ja mietin tulevaa. Tunsin vahvasti, että Roger oli se oikea minulle.

Vääntäydyin vaivoin toisinpäin, niin lujasti Roger piti minusta kiinni, vaikka nukkuikin. Tunsin hänen ihonsa suorastaan hohkavan lämpöä, hän oli minulle kuin lämpöpatteri.

Juuri ennen kuin nukahdin, viimeinen mielikuvani oli ruusupuska ja sen vieressä oleva tuoli.

~~~

Seuraavana päivänä sama meno vain jatkui. Roger katsoi minun miettivää ilmettäni. "Mitä sinä oikein mietit?"

"Mietin sitä, millä tavalla voisin yllättää sinut", naurahdin kepeästi ja yritin näyttää mahdollisimman viettelevältä.

"No, valitettavasti siitä ei tule yhtikäs mitään", Roger sanoi kiusoittelevasti, "koska minä olen sinua aina askelen edellä."

"Niinhän sinä luulet", hihitin vihjailevasti.

"Niinhän sinä luulet", Roger tokaisi hymyssäsuin ja ennen kuin ehdin tajutakaan, hän jo suuteli minua. Minä suutelin takaisin, ja juuri kun olimme päässeet asiaan, puhelin pirisi.

"Ei hemmetti", minä kirosin. "Täytyy silti kai mennä vastaamaan, sillä jos se on Clarissa, hän soittaa niin monta kertaa, että jompikumpi meistä vastaa."

Juoksin puhelimen luokse ja nostin luurin. "Chantal Corleone puhelimessa", sanoin ja yritin pitää katseeni peruslukemilla kun näin Rogerin virnuilevan sohvalla. Katseeni lipui kihlasormukseeni, jota minulla oli tapana ihailla milloin missäkin.

"No hei, Chantal, en kai keskeyttänyt mitään?" Olin arvannut oikein, soittaja tosiaankin oli Clarissa.

"Ei, et toki." Vahingokseni vilkaisin sohvalle päin, jossa Roger muotoili huulillaan sanat 'ai ei mitään, vai?' Minulla oli täysi työ olla nauramatta.

"Taisinpa keskeyttää", Clarissa sanoi kiusoittelevasti. Hän oli kai tulkinnut hetken hiljaisuuden oikein.

"Äh, no hyvä on. Minulla ja Rogerilla oli menossa vähän... omaa kivaa. Eikä yksityiskohtia, Clarissa!" Roger esitti pyörtyvänsä sohvalla ja nyt minun oli jo pakko nauraa.

"Ai", Clarissa kuulosti pettyneeltä. En ollut aivan varma, oliko hän pettynyt siitä, etten paljastanut yksityiskohtia vai siitä, että hän oli keskeyttänyt puuhamme ja oli nyt vihainen itselleen.

"Mutta kuule, minä menen nyt jatkamaan niitä puuhia. Soitan sinulle sitten vaikka myöhemmin, okei?" Linjan toisesta päästä kuului myöntelyä ja Clarissa mutisi hei-heit.

Laitoin puhelimen luurin takaisin paikalleen ja kuulin jo Rogerin naurahtavan tyytyväisenä sohvalla.

~~~

Katsoin uunissa kypsyviä leipiä, jotka saisin syödä yksin - jälleen. Roger oli joutunut lähtemään Italiaan puolustamaan jotakuta mafiosoa. Hän oli ollut sillä tiellä jo kolme kuukautta - toimeksianto oli tullut sinä lauantaina, jolloin olimme viettäneet viimeisen kerran omaa kivaa ja jona Clarissa oli soittanut. Olin hieman lihonut, mutta syyksi laitoin surutta sen, että ollut kuntoillut lainkaan kolmeen kuukauteen.

Istuuduin pöydän ääreen ja maistoin varovasti ensimmäistä leipää. Se maistui hyvälle, ruuanlaittotaitoni olivat kohentuneet huomattavasti siitä, mitä se oli ollut neljä vuotta sitten. Kesken pureskelun kuulin ulko-oven kolahtavan.

Meni vain hetki, kun Roger oli jo matkalla minua kohti. Ainoa ajatukseni oli, että Rogerinhan pitäisi olla vielä Italiassa.

Hypähdin tuolilta ketterästi pystyyn ja syöksähdin halaamaan Rogeria. "Roger! Sinunhan pitäisi olla vielä Italiassa! Mitä sinä siis täällä jo nyt teet?"

"Oikeudenkäynti saatiin päätökseen jo eilen, ja arvaapa mitä - minä voitin! Niin minä sitten lähdin ensimmäisellä lennolla takaisin tänne Yhdysvaltoihin -"

Kesken halauksen Roger hypähti taaksepäin. "Chantal, joku potkaisi minua? Olitko se sinä?" Roger katsoi minua tarkkaavaisesti ruskeilla silmillään ja etsi vastausta katseestani.

"Ei, en minä sinua potkaissut..." Olin aivan ulalla ja hämmentynyt tilanteesta.

"Hetkinen..." Roger sanoi, kumartui ja alkoi tunnustella käsillään mahaani. "Tätä pyöristymää ei ollut silloin kun näin sinut viimeksi. Sinun... sinun täytyy olla raskaana."

"Mitä? Minä? Raskaana?" Asia ei ollut aivan vielä pureutunut alitajuntaani, mutta sitten... "Hetki, nyt muistin, että minulla on ollut silloin tällöin lievää pahoinvointia aamuisin."

Roger suoristautui ja hänen kasvoillaan oli lähinnä hämmästynyt, mutta myös epäuskoinen ilme. "Jos sinä tosiaan olet raskaana..."

"...niin mitä me teemme?" Lopetin hänen lauseensa ja olin aivan yhtä hämmentynyt kuin hänkin.

 

Hih, tätä osaa en kirjoittanutkaan kuin kaksi viikkoa. :) Nyt toivoisin niitä kommentteja, sillä siitähän tulee aivan mahtava tunne, kun tietää, että sinun tarinaasi luetaan ja siitä myös pidetään!